Ravintolat

Ateriointi Prahassa

Ilmapiiri luonnollisesti vaihtelee ravintolasta toiseen, kuten jokaisen tarjoama palvelukin. Useimmat tarjoilijat puhuvat ainakin hieman englantia, ja suurin osa nuoremmista tarjoilijoista hallitsee englannin kielen mainiosti. On tietysti hienoa, jos opettelet muutamia paikallisia sanoja ja ilmaisuja, sillä se saattaa auttaa tilaamisessa, ja henkilökunta varmasti arvostaa sitä suuresti.

Tavanomaisten ravintoloiden lisäksi valittavina on joitain erikoisempia paikkoja, joita saatat haluta kokeilla. Niihin lukeutuvat esimerkiksi:

Vinárny – viiniravintoloita, joilla on tavallisesti tarjolla myös mainio ruokavalikoima, mutta kiinnitä erityisesti huomiota niiden loistaviin viineihin. Niiden tunnelma on tyypillisesti kotoisen lämmin, ja sisustus on klassista linjaa, johon on sekoitettu joitakin Prahan historian liittyviä yksityiskohtia.

Pivnice / hospody – muistuttavat pikemminkin pubeja ja tavernoita. Niiden ruokalista ei ole laaja, ja sen keskipisteenä ovat tavallisesti liha-ateriat. Ne kuitenkin korvaavat korkealaatuisilla oluillaan sen, mikä niiltä puuttuu ruoan suhteen, ja kaikkien maailman pubien tapaan niidenkin ilmapiiri on rento.

Kavárny – pohjimmiltaan kahviloita, ja erinomaisia pysähdyspaikkoja silloin, kun kaipaat jotain välipalaa, vaikkapa leivonnaista tai piirakkaa. Eräät niistä tarjoavat myös lämpimiä aterioita. Kaupungista löytyy lisäksi muitakin paikkoja, kuten eri puolilta Prahaa löytyvät pikaruokapaikat, joista saat itsellesi nopeasti syötävää.

Aterioijan tulee kuitenkin pitää mielessä, ja varoa, monien ravintoloiden veloittamaa piilevää “palvelumaksua”, jonka suuruus on noin 50 – 100 CZK henkeä kohden. Eräät ravintolat veloittavat lisukkeiden ja mausteiden käytöstä, toiset taas jättävät pöytään alkupaloja, ilman että mainitsevat niiden olevan maksullisia. Pubeissa taas saatat useinkin nähdä tarjoilijoiden kiertelevän pöydästä toiseen paukkuja jaellen – ne eivät suinkaan ole ilmaisia, vaikka niiden hinta normaalisti onkin alhainen.

Dining in Prague

Aamiainen

Useimmat hotellit tarjoilevat aamupalaa kello 6 – 10.30 välillä, jotta myös kaikkein pisimpään nukkuvat vieraat saavat tilaisuuden syödä, ennen kuin lähtevät seikkailemaan. Hotellista riippuen, aamiainen saattaa olla vain paahtoleivän ja hillon valikoima, mutta se voi yhtä hyvin sisältää paljon muutakin. Kalliimmat hotellit tavallisesti tarjoilevat runsaan ja monipuolisen aamiaisen, johon kuuluvat sekä lämpimät että kylmät lajit, mutta ne luonnollisesti myös veloittavat usein palvelusta lisämaksua. Useimmiten tuleekin edullisemmaksi lähteä kaupungille ja etsiä aamiaista tarjoileva kahvila.

Kasvissyöjät. Kasvissyöjien osalta tilanne Prahassa paranee vuosi vuodelta, sillä uusia kasvisravintoloita ilmaantuu katukuvaan ja tuoreita vihanneksia ja kasviksia on saatavilla ympäri vuoden. Useimmat ravintolat tarjoavatkin jo useita vaihtoehtoja kasvisruokien kohdalla. Sinun on kuitenkin hyvä tietää, että vaikka ateria on merkitty lihattomaksi, kannattaa sen sisältö aina selvittää tarkemmin. Kasvissyöjien tulee varoa etenkin menulta löytyviä vaihtoehtoja, joissa lukee bez masa. Vaikka termin kirjaimellinen käännös on ”ilman lihaa”, käytännössä sillä tarkoitetaan, ettei liha lukeudu aterian pääraaka-aineiden joukkoon.

 

Lounas ja illallinen

Czech Food, Lunch and DinnerUseimmat tšekit syövät ilta-ateriansa arkisin kello 19 tienoilla, sillä he haluavat käydä yöpuulle varhain ollakseen seuraavana aamuna levänneitä töihin mennessään. Lähes kaikki Prahan ravintolat ovat kuitenkin avoinna huomattavasti myöhempään, tyypillinen sulkemisaika on noin kello 22.30. Viikonloppuisin sulkemisaika on myöhemmin, sillä prahalaiset suuntaavat ulos syömään, eikä heidän tarvitse huolehtia seuraavan aamun heräämisajankohdasta.

Useimmiten ravintolan painettu menu on asetettu nähtäville sisäänkäynnin luokse, jotta asiakas voi nähdä, onko tarjolla jotain, mikä saa hänen ruokahalunsa heräämään. Useimpien Prahan ravintoloiden ruokalista löytyy myös englanniksi ja saksaksi, jotta nekin voivat hyötyä kaupungin kukoistavasta turismista. Ruokalistalta löytyvät lähes poikkeuksetta: studena jidla (kylmät lautaset), polevky (keitot), teple predkrmy (alkuruoat), ryby (kalaa), drubez (kanaa), hotova jidla (pääateriat) sekä moucniky (jälkiruoat). Niiden lisäksi yhä useammat ravintolat tarjoavat lounasaikaan myös kiinteitä ruokalistoja.

Alkajaisiksi sopii erinomaisesti siivu loistavaa Prahan kinkkua, joka on paikallinen erikoisuus. Kinkku tarjoillaan useallakin eri tavalla; se saattaa saapua pöytääsi juustolla ja piparjuurella täytettynä, pienissä voileivissä, tai se voidaan myös tarjoilla siivuina piparjuuren ja kurkkulisukkeen kera. Kinkku tarjoaa loistavan alun ateriallesi, tarjoillaanpa se millä tahansa tavalla!

Monet valitsevat Prahassa mielellään lounaaksi tai illalliseksi keiton. Se on tavallisesti paksuhkoa lientä, joka on valmistettu lihasta, vihanneksista ja perunoista, vaikka myös kevyitä lihaliemiä löytyy toisinaan menulta. Yksi suosituimmista keitoista on sienillä höystetty perunakeitto, jonka valmistuksessa käytetään myös porkkanoita, sipulia, pekonia, kaalia, persiljaa ja mausteita. Siinä missä muualla maailmassa keittoa nautitaan useimmiten alkuruokana, Prahassa se luokitellaan ehdottomasti pääruokien joukkoon!

Liha on lähes kaikkien tšekkiläisten ruokalajien pääraaka-aines, ja sitä löytyykin aimo annos suosituimmista aterioista. Prahan Roast Beef – kinkulla, kananmunalla, sipulilla ja mausteilla täytetty naudanlihan pala – lukeutuu rakastetuimpien joukkoon, samoin kuin keitetty kinkku luumukastikkeella ja gulassi.  Myös kananliha on suosittua, ja useimmat ravintolat tarjoilevat monenlaisia kana-annoksia. Vuodenajan mukaan saatat löytää kaupungin ravintoloiden menulta myös runsaasti riistaa, ankkaa, hanhea ja villisikaa.

Vierailijat tulevat huomaamaan, että monet ruokalajit tarjoillaan mykyjen kera, jotka ovat lukuisten tšekkiläisten ruokalajien perinteisiä lisukkeita. Ne ovat joko leivästä valmistettuja kevyitä mykyjä, tai hieman raskaampia perunasta valmistettuja. Ne tarjoavat todella herkullisen makuelämyksen, tarjoillaanpa sinulle kumpia tahansa! Samaa ei voi sanoa vihanneksista, jotka eivät koskaan ole olleet erikoisen suosittuja tšekkien ruokavaliossa. Tyypillisesti vihannekset tarjoillaan keityttyinä, jolloin ne myös usein maistuvat ylikypsennetyiltä, eivätkä juurikaan kiihota ruokahalua. Yleisin vihannesruoka on nimeltään sauerkraut, joka on rasvassa, sokerissa ja viinissä kypsytettyä kaalia.

Mitä jälkiruokiin tulee, niiden valmistuksessa tšekit ovat omassa elementissään. Prahan ravintoloista löytyy sellaisia herkkuja kuin omenastruudelia, uuniomenaa sekä luumumykyjä, ja useimmiten ne kaikki tarjoillaan runsaan kermalorauksen kera. Rakastetuimpiin jälkiruokiin lukeutuu palacinka, eli pannukakun sisälle käärittyä jäätelöä (tai kermaa) ja hedelmiä. 

Tupakointi on äärettömän tavallista kaikkialla Tšekeissä, joten saattaa osoittautua lähes mahdottomaksi paeta savua ravintolassa aterioidessasi. Jos sää on kaunis, voit luonnollisesti valita sellaisen ravintolan, jolla on terassi. Ruuhkaisina päivinä ja kellonaikoina on varsin tavallista joutua istumaan aivan vieraiden ihmisten kanssa samaan pöytään – koska käytäntö on jokapäiväinen, ei kannata yllättyä, jos niin sattuu sinullekin. Jokin aikaa sitten tuli voimaan tupakointilaki, ja nykyään ravintolat tarjoavat sekä tupakoitsijoiden että tupakoimattomien osastot.

Czech dishes

Pikkupurtavaa

Lähes jokaisesta kadunkulmasta tulet löytämään kojuja, jotka tarjoavat mainion vaihtoehdon ostaa jotain pikkupurtavaa välipalaksi kiireen keskellä. Ne tarjoavat yllättävän laajan valikoiman erilaista syötävää, mutta ehdottomiin suosikkeihin lukeutuvat perunalettuset, joiden syöminen saattaa tosin osoittautua sotkuiseksi puuhaksi! Paahdetut makkarat, Wienerschnitzel ja voileivät ovat niin ikään kiireellisten rakastamia vaihtoehtoja. Jos kaipaat jotain hieman kotoisamman makuista, löytyy Venceslauksen aukion lähettyviltä useita pikaruokapaikkoja, joiden hampurilaiset ovat aivan samanlaisia kuin muuallakin maailmassa. Myös jäätelöä on helposti saatavilla, sillä sen myyjiä löytyy kaupungista yllin kyllin.

 

Juomat

Kuten arvata saattaa, kaupungissa on lukemattomia paikkoja, joihin voit suunnata askeleesi nauttiaksesi lasillisen. Monet niistä tarjoavat myös syömistä. Koska Praha on kokonaisuudessaan erittäin kaunis kaupunki, tulet löytämään itsellesi juuri sen sopivan baarin, josta avautuu kaipaamasi näköala. Näin voit tarjota itsellesi ansaitun tauon hälinältä ja vilskeeltä.

Tšekkiläinen olut on maailmankuulua, ja sen keskuspaikka on eittämättä Plzenin kaupunki, josta pilsner-tyylinen lager-olut on peräisin. Paikalliset tulevat vakuuttamaan sinulle, ettei maailmassa ole toista paikkaa, jonka olut on yhtä maukasta ja laadukasta, sillä kaikkien oluenpanemisen vaiheiden aikana valmistajat käyttävät vain ensiluokkaista vettä ja humalaa. Kuuluisimpien lagereiden joukkoon kuuluvat Pilsener Urquell, Budvar ja Staropramen, mutta monet pubit panevat myös omaa oluttaan, joka on useinkin aivan loistoluokkaa siemailtavaksi. Sinun tulee kuitenkin pitää mielessäsi, että useimmat tšekkiläiset oluet ovat erittäin vahvoja, joten muistathan juoda kohtuuden rajoissa.

Tšekin tasavalta ei ole läheskään yhtä tunnettu alueella tuotetusta viinistä kuin oluesta, joten paikallisten viinien maistaminen paikan päällä on luultavimmin uusi elämys. Valtaosa Tšekissä tuotetusta viinistä on peräisin Monrovian alueelta, jonka lämmin ilmasto soveltuu makeiden, aivan oman arominsa omaavien, viinirypäleiden kasvattamiseen. Monet paikallisista juovat Karlovy Vary nimellä tunnettua yrttijuomaa, samoin kuin sitä vahvempaa Stara Myslivecka. Useilla tšekeillä on lisäksi tapana nauttia snapseja illallisen päätteeksi. 

 

Kasvisruoat

Praha ei aiemmin ottanut kasvissyöjien tarpeita riittävästi huomioon, mutta asiaan on tullut muutos, sillä kaupungista on hyvää vauhtia tulossa monikulttuurinen. Tänään kaupungissa on jo useita kasvissyöjiä palvelevia vegaaniravintoloita, ja useimmat perinteisetkin ravintolat tarjoavat ruokalistallaan kasvisaterioita.

 

Tšekkiläinen keittiö

Luultavasti lähes jokaisen tšekin mielestä maan kansallisruoka on kiistämättä porsaanliha, mykyjen ja kaalin kera – se maistuu huomattavasti herkullisemmalta, kuin miltä se kenties kuulostaa! Mykyt ovat leivästä valmistettuja, eli niitä kevyempiä ja maukkaampia versioita, ja kaali muistuttaa pikemminkin hapankaalia, jonka happamuus täydentää porsaanlihan suolaisuutta. Ruokalaji on suhteellisen raskas, sisältäähän se runsaasti rasvaa – eikä siis sovellu terveysintoilijoille – mutta samalla tavattoman ravitseva ja täyttävä. Paras seuralainen kyseiselle aterialle on epäilemättä lasillinen aitoa tšekkiläisolutta.

Toinen suosittu ateria on smažený sýr, joka on itse asiassa leivänmuruissa paneroitua ja paistettua juustoa. Ennen vanhaan ravintoloista ei juuri muuta kasvisruokaa löytynytkään, mutta onneksi asiaan on tullut muutosta kaupungissa vierailevien turistien ansiosta.

Kastikkeet ovat tšekkiläisten nauttimien ruokalajien tärkeä osa, ja kaikista tunnetuin ja suosituin on gulassi. Kyseistä kastiketta tarjoillaan tavallisesti mykyjen seurana, mutta se voi yhtä hyvin olla osa muutakin ruokalajia. Muita suosittuja kastikkeita ovat tomaattikastikkeet, suolakurkkua sisältävä liemi sekä vihanneksia sisältävä kerma.

Luonnollisesti tšekkiläisten lempiruokia on lukemattomia muitakin, ja useimpia niistä on saatavilla myös joka puolella sijaitsevissa pubeissa, joissa niiden seurana tavallisesti nautitaan lasillinen olutta. Näihin lempiruokiin lukeutuvat säilötyt makkarat, silli ja etikan kanssa tarjoiltava lohi. Mikäli ne kuulostavat liian vierailta ja eriskummallisilta, Prahasta löytyy lukuisia kansainvälisempiäkin ruokia, kuten meksikolaista ja italialaista, tarjoavia ravintoloita.

Omnipresent dumplings 

Myöhäisillan naposteltavaa

Prahassa ei ole aina helppoa löytää naposteltavaa sen jälkeen, kun ravintoloiden ovet sulkeutuvat. Keittiöiden henkilökunta haluaa sulkea aikaisin, etenkin hiljaisina iltoina. Se puolestaan tarkoittaa useimpien ruokapaikkojen kohdalla, että jollet ole tehnyt tilaustasi kello 22 mennessä, voit yhtä hyvin odottaa aamiaiseen saakka. Useimmat KFC:n ja McDonaldsin pisteet kuitenkin jatkavat myyntiään ainakin puoleenyöhön saakka. Vinohradyn alueella paras myöhäisillan ruokailupaikka on Radost club FX, joka tarjoilee cocktaileja, kahvia ja muita kahvijuomia sekä kasvisaterioita ainakin kello 03 saakka. Voit myös löytää uudenkaupungin Tesco-kaupan läheisyydessä olevan Národní třída -raitiovaunupysäkin viereltä pikaruokaloita, jotka myyvät pitsaa, pikkupurtavaa ja gyroksia läpi yön. 

Aiheeseen Liittyviä Artikkeleita

Lue myös
Close
Back to top button