Neuvoja & vinkkejä

Syitä kesäiseen Prahassa vierailuun

Kesälle ajoitettu Prahan vierailu on aina oikea valinta, etenkin, jos haluat liikkua muiden ihmisten keskellä – kesällä heitä on kaupungissa laumoittain. Kaarlensilta on kesäisin erittäin ruuhkainen – sillalle tuppautuu silloin ihmisiä molemmilta puolilta, ja he joutuvat sillan keskivaiheilla erityisen ahtaisiin oloihin. Kapeat kadut tuntuvat ratkeavan saumoistaan ihmispaljouden alla. Tulet kohtaamaan jokaiselta maailmankolkalta saapuneita, mitä erilaisimpia ja lystikkäimpiä ihmisiä, jotka tallustavat karttaansa tutkien ja kamera olalla keikkuen. Useimmat heistä ovat hyvätuulisia ja onnellisia päästyään Prahaan.

Vanhat linnat ja kirkot tarjoavat vilpoisen pakopaikan kuumalta auringolta. Kaikkialle kaupunkiin on sijoitettu penkkejä, jotta voit istahtaa alas ja tarkkailla muita ihmisiä. Prahassa on runsaasti nurmikenttiä, puistoja ja jopa Kuninkaanpuutarhassa voit laittaa pitkäksesi ja lepuuttaa mukulakivikaduilla kävelystä särkyviä jalkojasi. Mikään ei kesäpäivänä vedä vertoja kävelyretkelle pienen kukkulan huipulla olevalle linnalle, josta voit löytää nurmikaistaleen ja makailla sillä käsillä päätäsi tukien ja kaupungin ihastuttavaa silhuettia katsellen.

Muista myös maan mahtava olut. Tšekkiläinen olut poikkeaa useimpien muiden maiden oluista, sillä sitä ei ole hiilihapotettu vahvasti, ja siten se liukuu kurkusta alas pehmeästi. Kun hikipisarat ovat nousseet otsallesi, mikään ei virkistä yhtä loistavasti kuin käteen saatava huurteinen oluttuoppi, josta siemailet juomaasi, annat sen helliä makunystyröitäsi ja valua sitten kurkusta viilentämään elimistöäsi. Istuudu rennosti, anna auringon laskeutua, kuuntele ilmassa kaikuvia säveliä ja anna mielesi matkustaa Pilsneristä nauttien. Kesäisen Prahan vertaista kaupunkia et löydä mistään muualta. 

Kaupungissa järjestetään kautta kesän musiikki- ja oopperaesityksiä, festivaaleja, jokilaiva-ajeluita, ja lisäksi sinua odottavat joenvarren rannat, puutarhat ja ravintoloitten terassit. Prahassa pääset juhlimaan kesää jo lukemattomat kerrat juhlineiden historiallisten rakennusten helmoissa.

Aiheeseen Liittyviä Artikkeleita

Back to top button