Nähtävyydet

Tekemistä lapsiperheille

Saatat hyvinkin ajatella, etteivät arkkitehtuuria esittelevät rakennukset, erilaiset museot ja galleriat juurikaan tarjoaa mitään lapsiasi kiinnostavaa. Huolesi on kuitenkin aiheeton, sillä Prahasta löytyy paljon hauskaa puuhaa, joka saa lapset onnellisiksi ja voi jopa osoittautua vanhempiakin hauskuuttavaksi. Výstaviště, Petřín-kukkula ja eläintarha ovat parhaita aloituspaikkoja.

Kaupungin ulkopuolisessa Holešovicessa sijaitsee Výstavištěn messualue. Messualue rakennettiin 1900-luvun jugendtyyliin, ja vaikka se onkin hieman ränsistynyt, löytyy sieltä pieni huvipuisto karuselleineen, laulavine suihkulähteineen (auringonlaskun jälkeen sen vesisuihku ja valaistus ajoitetaan klassisen ja modernin musiikin tahtiin), sekä pieni Sea World -tyyppinen akvaario nimeltä ”Mořskýsvět”. Sisäänpääsy huvipuistoon on ilmainen, mutta suihkulähteelle ja Sea World -akvaariolle peritään erillinen pääsymaksu.

Pienen puolen yläpuolelle kohoavan Petřín-kukkulan puisto on pulloillaan lapsille mieluista tekemistä ja nähtävää. Voitte mennä köysiradalla kukkulan huipulle ja vaellella sieltä minne haluatte. Alueella voitte kiivetä Eiffel-tornin kopion huipulle, mutta sieltä löytyy myös vanhanaikainen peilisokkelo sekä tähtitorni.

Jos aiot ruokailla lastesi kanssa ravintoloissa, on sinun hyvä tietää, että yhä useammilla ravintoloilla on nyt myös lasten menu. Yksi niistä paikoista, joihin lasten kanssa kannattaa suunnata, on Výtopna (www.vytopna.cz), joissa juomat tarjoillaan ympäri ravintolaa puksuttelevien pikkujunien kyydissä.  Kivikauden tunnelmaa puolestaan pääsee kokemaan niin ravintolan sisustuksen kuin menun osalta Pravěkissä (www.pravek.cz).

Prahassa on helppoa liikkua lasten kanssa, ja jos lapsesi ovat alle 6-vuotiaita, he pääsevät ilmaiseksi sisään useimpiin museoihin ja julkisen liikenteen käyttö on maksutonta.

Prahan eläintarha

Prahan eläintarha sijaitsee Troja –alueen hiljaisemmassa osassa ja on aiva ehdoton käyntikohde. Puistosta löytyy tuolihissi, joka on avoinna huhtikuusta marraskuuhun, joka päivä paitsi maanantaisin ja perjantaisin klo 10.00-18.00. Website  / Lue lisää.

Nukketeatterit

Prahassa on nukketeatteri, jossa on päivittäisiä esityksiä lapsille, mutta kaikki esitykset ovat tsekin kielellä. Nukketeatteri Jiskra, Klapkova 26, Praha 8 (raitiovaunulla numero 10, 14, 17, 24 tai 5, jää pois Ke Stirce pysäkillä).
On myös kuuluisa Špejbl ja Hurvínek teatteri, katso lisää www.spejbl-hurvinek.cz  . Muita suositeltavia teattereita, jotka ovat yleensä hyviä valintoja ovat: Don Giovanni Marionette Opera ja National Marionette Theatre, Žatecká 1, Josefov.

Polkuveneretket

Vltava-joki on mahtava valinta muutaman tunnin polkuveneretkelle lasten kanssa, mikäli sää suosii. Meillä oli tosi hauskaa kun poljimme kaikkien siltojen ali ja tutkimme jokea. Voit vuokrata polkuveneitä Kaarlen sillalta, Mánesůvin sillalta ja Žofín saarelta (Vanhankaupungin puolelta, saarta kutsutaan myös Slovanský saareksi.).

Keltainen ranta (Žlutélázně)

Kuten kaikki kokeneet vanhemmat tietävät, yksi parhaista tavoista pitää lapset toimeliaina ja onnellisina on antaa heidän karkeloida vedessä. Keltainen ranta onnistuukin tarjoamaan ulkoilmahuvia. Suosittu ruohikkoinen ranta sijaitsee vanhankaupungin puoleisella Vltavajoen penkereellä, kaupungin eteläosassa. Rannalta löytyy uima-alue sekä paljon puuhaa niin pienille kuin isoille lapsille. Hyvälaatuisen ravintolan ansiosta voitte viettää siellä koko päivän. Pääsylipun hinta on 80 CZK:tä, ja ranta on avoinna kesäkuusta syyskuuhun kello 9 – 20 (www.zlutelazne.cz).

Speculum Alchemiae (Alkemiamuseo)

Museo tarjoaa kiehtovan, maagisen ja mukaansatempaavan kokemuksen. Voitte omin silmin todistaa myöhäiskeskiajan ja nykypäivän välisiä paljastuksia ajalta, jolloin tiede ja mystiikka liittyivät läheisesti toisiinsa, ja tutkijat etsivät ”korkeampaa tarkoitusta” ja ”sfäärien harmoniaa”, jotka voisivat auttaa heitä paljastamaan luonnon salaisuudet. Kohde soveltuu laajalle kävijäkunnalle, eli noin 7-vuotiaista lapsista aina kypsään ikään ehtineille. Se ei kuitenkaan ole omiaan aivan pienille lapsille tai liikuntaesteisille (johtuen melko jyrkistä ja pimeistä portaikoista sekä katakombien epätasaisesta lattiasta). Ne, jotka haluavat vierailla vain yhdessä helposti tavoitettavassa, eikä liikaa aikaa vievässä, Prahan upeasta historiasta ja legendoista kertovassa kohteessa, tulevat huomaamaan kyseisen kohteen itselleen juuri ihanteelliseksi. www.alchemiae.cz

Seaworld -akvaario

Seaworldissa on laaja näyttely, joka tarjoaa mahtavan kokemuksen vedenalaisesta maailmasta. Täällä on 50 allasta, sisältäen yli 150 suolaisen ja makean veden lajia kaikkialta maailmasta ja valtava yli 1000 neliön korallien peittämä alue. Yhdessä altaassa on luultavimmin ”Nemoa etsimässä” –elokuvan kunniaksi vuokkokala ja sinvälskärikala. Kuolettavan myrkylliset, mutta kauniit skorpioni ja kalkkunakalat näyttävät täysin purjein seilaavilta aluksilta keskellä pehemeitä korallipilviä. Akvaario ei ainoastaan ole mahtava paikka lapsille, vaan tarjoaa myös aikuisille paljon mielenkiintoista nähtävää. website

Pyhän Matteuksen messut

Pyhän Matteuksen eli  Matějská harmaaturska paikallisille on kunnioitettu Tsekin perinne. Ensimmäiset festivaalit pidettiin jo yli 410 vuotta sitten, ja vaikka ajat ovat muuttuneet ovat messujen laitteet vain parantuneet. Messualuealla on yhteensä yli 130 laitetta sisältäen vuoristoratoja, kummitustalon, karuselleja, vesiputouksia, virtuaalitodellisuuskoneita, vesipuiston ja maailmapyörän. Pyhän Matteuksen messut pidetään Prahassa Vystaviste messualueella. Alkamisaika vaihtelee vuosittain, mutta yleensä ne pidetään helmikuun lopusta maaliskuun loppuun. website

Lelumuseo

Lelumuseo sijaitsee Prahan linnan sisällä (vanhassa Prahan linnan kreivin huoneistossa). Se on maailman toiseksi suurin lelukokokoelma, aina antiikin Kreikan ajoilta tähän päivään asti. Täältä löytyy leluja kaikkialta maailmasta ja tämä on tosi hyvä kohde lapsille.

Kansallinen tekninen museo

Älä anna tylsän nimen lannistaa, sillä vierailu Prahan tekniseen museoon on todella mielenkiintoinen ja palkitseva kokemus. Epäilemättä kaikista parhaimmat kohteet löytyvät kuljetusnäyttelystä. jossa on vanhoja vetureita, lentokoneita ja autoja.  Osoite: Kostelní 42, Praha 7, Holešovice. website

Peili-ihme Petrissä

Petrin kukkuloilla on labyrintti, jonka seinät on tehty peileistä. Täällä on diraaminen  kuva taistelun muistoksi, joka käytiin opiskelijoiden ja ruotsalaisen välillä Kaarlen sillalla 1648 ja aika äskettäin asennettu peililabyrintti.

Vesilinna

Tämä sisävesipuisto on vain 10 minuutin ajomatkan päässä Praha-Optavosta julkisella liikenteellä. Tämä on Euroopan suurin sisävesipuisto ja täältä löytyy saunoja, kylpylä, kuntokeskus ja useita erilaisia altaita ja yhdeksän vesiliukumäkeä. Mahtava paikka koko perheelle viettää hauska päivä. Ohjeet: bussilla Prahan Opatovasta Čestlicenoin 8 km Prahasta etelään. website

Kaupunginmuseo

Koska lapset rakastavat ritareista ja prinsessoista kertovia tarinoita, on Prahan kaupunginmuseo juuri oikea paikka kurkistaa kaupungin historiaan ja nähdä kuinka sen asukkaat ennen elivät, kuinka pienehköt asumukset antoivat tietä loisteliaille taloille, ja kuinka kaupunki kasvoi hiljalleen tämän päivän suurkaupungiksi. Erityisen kiinnostavaa katseltavaa on Prahasta valmistettu, digitoitu paperimalli. www.muzeumprahy.cz

Näkymät Prahan torneista

Kaupungin kauneimmat näkymät avautuvat Vanhankaupungin raatihuoneen tornista. Vauvat näyttävät kiipeävän Žižkovin rakettimaista tornia ylös (suunnittelusta vastaa David Černý) ja voitte mennä hissillä sen huipulle. Petřín-kukkulan näköalatorni on Eiffel-tornin miniversio ja omaa 299 porrasta: jos sinulle ja lapsillasi riittää energiaa, kannattaa teidän kiivetä torniin.

Rautatielelujen museo

Rautateiden maailmassa on esillä maan suurin rautatiemalli. Siihen lisätään jatkuvasti uusia elementtejä ja tulevaisuudessa sen on määrä kattaa 1 008 m² ala. www.kralovstvi-zeleznic.cz

Leluostokset

Yksi Prahan suurimmista lelukaupoista – ostettavissa on perinteisiä tšekkiläisiä puuleluja ja paljon muutakin.

Sparkys, Havířská 2, Praha 1, www.sparkys.cz

Museot

Dolls Land (”Nukkemaailma”)

Rytířská 6, Praha 1, www.dollsland.eu

Tässä yksityisessä kokoelmassa on esillä yli 1 200 Barbie-nukkea, Monster High -nukkeja jne. sekä yli 155 automallia.

Strahovsky klaster (”Kummallisuuksien kabinetti”)

Strahovin luostari, Praha 1, www.strahovskyklaster.cz

Tämä nykyajan museoiden edeltäjä on jo 1800-luvulta lähtien esitellyt salaperäisiä ja outoja näytekappaleita.

Kbelyn ilmailumuseo

Mladoboleslavská 902, Praha 9, www.vhu.cz

Tutustukaa museon lentokoneiden näyttelyyn ja tulette oppimaan ilmailuhistoriaa Euroopan suurimmassa alan museossa.

Suklaamuseo

Celetná 10, Praha 1, www.choco-story-praha.cz

Haluatteko oppia suklaanvalmistuksen saloja ja saada selville, miksi suklaa maistuu niin herkulliselta? Tämä suklaanystävien museo kuljettaa teidät kyseisen herkun historiaan.

Yksityinen LEGO-museo

Národní 31, Praha 1, www.muzeumlega.cz

Yli 2 500 Legoista rakennettua mallia.

Prahan kummitusten ja legendojen museo

Mostecká 18, Praha 1, www.muzeumpovesti.cz

Kulkekaa mysteerien jalanjäljillä ja tavatkaa Prahan kumituksia ja henkiä. (B3)

Julkisen liikenteen museo

Patočkova 4, Praha 6, www.dpp.cz

Historialliset raitiovaunut ja bussit odottavat vieraita alkuperäisessä loistossaan.

Aiheeseen Liittyviä Artikkeleita

Lue myös
Close
Back to top button