Kaarlen yliopisto Prahassa

1300-luvulla, Kaarle IV:n kulta-aikana, Prahan Kaarlen yliopiston opiskelijat opiskelivat ensin vapaita taiteita ja siirtyivät sitten johonkin kolmesta muusta tieteenalasta (oikeustiede, teologia ja lääketiede). Teologiaa pidettiin tärkeimpänä. Opiskelijakunta oli monimuotoinen, ja opetus annettiin latinaksi. Tšekit muodostivat vain yhden yliopiston neljästä ”kansakunnasta”, joten heillä oli vain neljännes äänistä yliopiston asioissa.


1400-luvun alun kaoottisella hussilaisella uudistuskaudella yliopiston sääntöjä muutettiin niin, että tšekit saivat enemmän valtaa. Vastalauseena monet ulkomaiset professorit ja opiskelijat lähtivät Prahasta ja perustivat Leipzigin yliopiston vuonna 1409. Tšekkiläiset kansallismieliset juhlivat tätä voittona ei-tšekeistä, mutta uusi linja muutti Kaarlen yliopiston eurooppalaisesta oppimisen keskuksesta maakunnalliseksi laitokseksi.
1600-luvulla pääosin protestanttinen yliopisto luovutettiin jesuiitoille. Jesuiittaveljeskunta lakkautettiin vuonna 1773, ja 1780-luvulla Joosef II (Habsburgien keisari) vaihtoi opetuskielen latinasta saksaksi ja avasi yliopiston myös muille kuin katolilaisille. Tšekistä tuli täysivaltainen opetuskieli vasta vuonna 1882, kun yliopisto jaettiin kahdeksi erilliseksi laitokseksi, tšekkiläiseksi ja saksalaiseksi (saksalainen yliopisto suljettiin vuonna 1945).
Nykyään Vanhakaupunki elää yhä kaksoiselämää sekä yliopistokampuksena että kaupallisena keskuksena (yliopiston historiallinen päärakennus on Karolinum). Vaikka matkamuistokojut saattavat reunustaa niiden julkisivuja, monissa rakennuksissa on luentosaleja, joita opettajat ovat käyttäneet satoja vuosia. Monet Vanhankaupungin kätketyimmistä sisäpihoista ovat tarjonneet tšekkiläisille oppineille heidän kaksi tärkeintä tarvettaan: tilaa innostaville keskusteluille ja hyvää olutta.
Kaarlen yliopisto on aina ollut tšekkiläisen poliittisen ajattelun polttopiste, ja se on lietsonut vallankumouksia ja levottomuuksia. Täällä Jan Hus vaati kirkon uudistamista (katso myös oppaamme Betlehemin kappelista); yliopiston älymystö auttoi sytyttämään vuosien 1618 ja 1848 kansannousut, ja nykyaikana opiskelijat nousivat natsimiehittäjiä vastaan vuonna 1939 ja kommunisteja vastaan vuosina 1948 ja 1968. Saksalaiset sulkivat kaikki tšekkiläiset yliopistot toisen maailmansodan loppuajaksi. Myöhemmin kommunistit erottivat professorit, jotka eivät noudattaneet puolueen linjaa, ja korvasivat heidät ehdokkailla, jotka valittiin luokkataustan eikä kyvykkyyden perusteella. Marraskuussa 1989 kommunistit vallasta syössyt samettivallankumous alkoi opiskelijoiden mielenosoituksena.
Vuoden 1989 jälkeen monet professorit palasivat luentosaleihinsa, mutta koulutusjärjestelmä on päässyt hitaasti eroon kommunistiajan tavoista. Alusta asti opiskelijoille opetetaan ulkoa opettelua vapaan ajattelun sijaan; tietoja arvioidaan faktojen eikä niiden soveltamiskyvyn perusteella. Edes korkeakoulutasolla opiskelijat uskaltavat harvoin kyseenalaistaa professorin mielipidettä.
Kaarlen yliopisto houkuttelee yhä parhaita tšekkiläisiä ja slovakialaisia opiskelijoita. Kuten useimmissa Euroopan maissa, yliopistokoulutus on Tšekin tasavallassa maksutonta (julkisten yliopistojen tšekinkielisissä tutkinto-ohjelmissa), ja opiskelija-asumista tuetaan. Voisi luulla, että maksuton opetus tekisi korkeakoulutuksen helpommin saavutettavaksi vähävaraisemmista perheistä tuleville opiskelijoille, mutta usein näin ei ole. Koska koulutusjärjestelmään ei investoida tarpeeksi rahaa, valtiolla ei ole keinoja laajentaa sitä, joten parhaiden lukioiden (gymnázium) ja suosituimpien tiedekuntien paikkojen kysyntä ylittää tarjonnan, ja monet hakijat jäävät ilman paikkaa. Korkeasti koulutettujen perheiden opiskelijat pärjäävät yleensä paremmin tässä järjestelmässä, joka voi valita oppilaita kahdeksanvuotisiin lukioihin jo viiden peruskouluvuoden jälkeen.
Opetusalan palkat ovat pitkään olleet arka aihe, ja kirjastot ovat usein olleet alirahoitettuja. Siksi on vaadittu kohtuullisten lukukausimaksujen käyttöönottoa, jotta koulutus olisi laajemmin saavutettavissa ja professorit voisivat käyttää vähemmän aikaa sivutöihin ja enemmän tutkimukseen ja luentojen valmisteluun. Lukukausimaksujen kohtalo on viime kädessä poliitikkojen käsissä, ja he kiinnittävät usein enemmän huomiota yleiseen mielipiteeseen kuin opettajien ja opiskelijoiden näkemyksiin.










