Home / Majoitus / Asuinalueet, Missä asua

Asuinalueet, Missä asua

Prahasta löytyy laaja valikoima majoitusvaihtoehtoja aina historiallisissa rakennuksissa sijaitsevista intiimin romanttisista hotelleista kansainvälisiin luksushotelleihin, kuten Ibis, Hilton ja Crowne Plaza. Tarjolla on myös B&B-majoitusta ja halpoja hostelleja, samoin kuin pienehköjä boutique-hotelleja. Niiden lisäksi on Prahassa on syntynyt uusi trendi vuokrata asunto lyhyeksi aikaa, mikä onkin erityisen suosittua suurempien ryhmien keskuudessa, jotka etsivät omaa ruoanlaittomahdollisuutta ja yksityisyyttä.

 

Hotellien hinnat

Majoituksen hinnat kaupungissa eivät enää ole yhtä halpoja kuin aikanaan 1990-luvulla, kun maa vasta aloitti lännestä tulevien matkustajien vastaanottamisen. Pikemminkin ne ovat verrattavissa muihin lähimaiden suosittuihin kaupunkikohteisiin, kuten Wieniin.

Prahan keskustan keskihintaisessa hotellissa yö maksaa vilkkaimpana sesonkiaikana noin 150 euroa. Keskustan ulkopuolella summa voi tippua jopa puoleen. Korkealaatuiset hotellit veloittavat 150 eurosta ylöspäin, ja parhaat luksushotellit vähintään 200 euroa yöltä. Edulliset hotellit veloittavat kahdenhengen huoneesta alle 80 euroa. Hinnat ovat kuitenkin vain viitteellisiä. Suosittelemme tarkistamaan hotellien sivustoilla olevat tarjoukset, sillä monilla hotelleilla on jatkuvasti erikoistarjouksia, joulun ja pääsiäisen kautta lukuun ottamatta. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että sesonkiaikoja ovat huhti-kesäkuu, syyskuu, lokakuu sekä joulun ja uudenvuoden tienoot. Heinä- ja elokuu ovat keskisesonkia, kun taas muut kuukaudet luokitellaan sesongin ulkopuolelle. Silloin hinnat saattavat hyvinkin olla 30 % tai 40 % alhaisemmat. Vilkkaimman sesongin aikana hinnat puolestaan voivat eräinä päivämäärinä nousta jopa 20 % verran. Näin tapahtuu eritoten pääsiäisenä, uutenavuotena ja Prahan kevätfestivaalin aikaan. Hinnat ovat korkeammat myös touko-, kesä- ja syyskuun viikonloppuina (torstaista sunnuntaihin).

Itsepalveluhuoneiston lyhytaikaisen majoittumisen hinnat ovat jokseenkin samaa taso kuin keskiluokan hotelleissa. Kyseinen majoitusmuoto takaa, että liikkuminen on halvempaa, edullinen paikallisateria tai raaka-aineet ovat käden ulottuvilla ja että voit tulla ja mennä oman aikataulusi mukaisesti.

 

Hotellien sijainti

Uudenkaupungin Venceslauksen aukion ympäristöstä löytyy monia hotelleja. Paikka on kaiken keskipiste, ja hotellihinnat luonnollisesti heijastavat sitä. Muihin suosittuihin alueisiin lukeutuvat vanhankaupungin aukion alue (muutaman minuutin kävelymatkan päässä Kaarlensillasta), sekä Náměstí Republikyn lähiympäristö (eli Palladium-ostoskeskuksen liepeet). Kyseisen alueen hotelleihin kuuluvat niin suuret kansainväliset ketjut, perinteinen tšekkiläismajoitus sekä muutamat pienet ja huomattavasti hienostuneemmat hotellit ja lomahuoneistot.

Uuden puolen etelä- ja länsiosista löytyy monia edullisempia hotelleja, joille on vanhastakaupungista vain muutaman metroaseman matka. Alue ei kuitenkaan ole yhtä viehättävä, ja osa sen kaduista kärsii erittäin vilkkaasta liikenteestä.

Jos haluat ihailla Vltava-jokea, kannattaa majoittua juutalaiskorttelissa, vaikka useimmat sen hotelleista ovatkin kalliita. Lisäksi suhteellisen läheltä ydinkeskustaa voit löytää myös muutamia joenrantaan ankkuroituja hotelleja. Ne voivat osoittautua loistovalinnoiksi vaatimattomalla budjetilla matkustaville ja tarjoavat erikoisen majapaikan.

Kaarlensillan toisella puolella (pienellä puolella) odottaa muutama ihastuttavassa miljöössä sijaitseva hotelli, mutta Prahan linnan läheisyydessä, Hradčanyssa, hotelleja on huomattavasti harvemmassa. Hyvän valinnan voit tehdä esimerkiksi linnalle johtavan Nerudova-kadun tarjonnasta. 

Sinun ei kuitenkaan tarvitse majoittua historiallisissa kaupunginosissa, sillä Vinohradyn, Smíchovin ja Žižkovin kaltaiset lähellä sijaitsevat naapurustot ovat vain muutaman raitiovaunupysäkin päässä) vanhastakaupungista (matka kestää 5 – 10 minuuttia) ja voit onnistua saamaan alueelta huomattavasti paremman hinnan. Samaiset alueet tarjoavat myös hyvät pysäköintimahdollisuudet, loistavat ravintolat, klubit ja ostospaikat.

Majoittuminen Prahan lähiöissä ei ole kovinkaan suositeltavaa, sillä joudut kuluttamaan sekä aikaa että rahaa päästäksesi keskikaupungille. Lisäksi esikaupunkialueiden palvelut ja ruokapaikat eivät kenties vastaa laatuvaatimuksiasi. Hotellille pääsy ja julkinen liikenne voivat osoittautua ongelmallisiksi, etenkin kun pitää mielessä, että viimeinen metrovuoro kulkee keskiyöllä.  

 

Hradčany ja Prahan linna

Erittäin kätevästi lähellä linnaaa ja normaalisti rauhallinen alue.Täällä on kuitenkin rajoitettu valikoima ravintoloita, vain muutamia baareja, sekä jyrkkä ylämäki reitti Mala Stranan yöelämään. Ehkä paras valinta on Nerudova Street, josta on kaunis näköala, mutta melko kalliit hinnat.  Viehättävä ja rauhallinen alue löytyy Uudesta maailmasta (Novy Svet), joka on usean sadan metrin päässä linnasta.

 

Malá Strana

Keskellä kaikkea, lähellä Kaarlen siltaa, lähellä on paljon kohtuuhintaisia klubeja ja ravintoloita. Vanhakaupunki on helpon kävelymatkan päässä  tai voit kulkea raitiovaunulla. Usein majoitus on hienoissa historiallisia rakennuksia, ja ksynmpäri vuoden. Pääasiassa hotellit ovat melko kalliita, mutta silti niitä on paljon. Ehkä paras vaihtoehto, jos sinulla on rahaa.

 

Vanhakaupunki (Staré Město)

Aivan keskustassa ja kätevästi lähellä suurimpia nähtävyykisä, paljon hotelleja historiallisissa rakennuksissa. Täällä voi kuitenkin olla tungosta korkean sesongin aikana. Lisäksi täältä on melko pitkä kävelymatka lähimmälle raitiovaunupysäkille, koska julkinen liikenne on rajoitettu kävelykaduilla.

 

Uusikaupunki (Nové Mesto)

Keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien päässä. Täällä on laaja valikoima ruokapaikkoja, yökerhoja ja tärkeimmät  metroasemat. Ympäröivä alue ja Venceslauksen aukio ovat tunnettuja paikkoja polttareille. Lisäksi on olemassa monia aikuisten yökerhoja, joten meteli voi olla yöllä aika kovaa ja osa alueesta on aika rähjäinen. Hotelhinnat voivat olla hieman halvempia verrattuna Vanhaankaupunkiin.

 

Vyšehrad

Hotellit ovat täällä halvempia. Hyvät metroyhteydet, vain pari pysäkin päässä kaupungin keskustasta. Täältä ei kuitenkaan ole helppoa kävellä kaupungin tärkeimmille nähtävyyksille ja jotkut alueet ovat hieman pelottavia.

 

Vinohrady

Tämä on kallis asuinalue ja täältä löytyvä majoitus on tyylikästä ja tilavavaa.Täällä on useita yksityisomistuksessa olevia vuokrattavia lomaasuntoja, erinomaisia ravintoloita ja sivistynyttä yöelämää. Välittömässä läheisyydessä ei ole merkittäviä nähtävyyksiä, ja etäisyys kaupungin keskustaan on aika pitkä. Yleensä majoitushinnat ovat edullisia.

 

Karlin ja Žižkov

Majoitus täällä on hinnoiteltu erittäin kilpailukykyisesti, vaikka se tuntuu olevan melko syrjässä, ja on varmasti yksi vähemmän houkuttelevista lähiöistä. Se on noin neljä metropysäkin päässä kaupungin keskustasta. Suuri apaikallisiabaareja on alueen jokaisessa  kulmassa. Jotkut alueet ovat hieman ränsistyneitä ja meteli voi olla kovaa tärkeimmillä kaduilla. Täällä on paljon pitkiä portaiya ja jyrkkiä mäkiä ja paljon hotelleja ilman hissiä.

 

Smíchov

Smíchovin (Andělin) alue on lähellä keskustaa ja tarjoaa hyvät liikenneyhteydet, joten se on ehdottomasti harkitsemisen arvoinen. Kyseinen kaupunginosa on suosittu valinta tarjoamiensa palveluiden samoin kuin monenlaisten kauppojen ja ravintoloiden ansiosta.  

PAT