Home / Korttelit / Josefov

Josefov

Josefovin tärkein yksittäinen nähtävyys on sen vanha juutalaisghetto, joka on samalla yksi koko Prahan vaikuttavimmista kohteista. Vaikka gheton vanha labyrinttimainen katuverkosto tuhottiinkin 1980-luvulla, ja sen tilalle rakennettiin ylellisten viisikerroksisten kartanoiden reunustamia katuja, alueen kuusi synagogaa, juutalainen kaupungintalo ja keskiaikainen hautausmaa todistavat kuitenkin Josefovin historiasta. Vanhankaupungin vierellä sijaitseva juutalaiskortteli on kooltaan pienehkö ja rajoittuu Vltavajokeen ja Pařížská-katuun, joka puolestaan on Prahan kalleinta aluetta ja merkkiliikkeiden täplittämä. 

Josefov, entinen juutalainen kaupunki, syntyi sratkaisusta juutalaisten kauppiaiden ja rahanvaihajien kesken, alue on Vltava-joen pohjoispuolen käjestä Slovanský ostrovista ja ulottuin nykyisen Kansallisteatteria vastapäätä Kaprova kadulle. Koska keskiajalla oltiin hyvin antisemitismisiä eli juutalaisvastaisia kiersi aluetta aita ja sinne johti seitsemän porttia vuonna 1848. Kaupungilla oli itsehallinto, mutta juutalaiset olivat suoranaisia maaorjia hallitsijoiööe. Elämä tässä kaupungissa oli erittäin vaikeata, myöskin sen takia, että tänne karkottettiin todella paljon juutalaisia koko Böömin alueelta. Tämä jatkui kunnes Joseph II, jonka nimeä Juutalainen kapunki tänä päivänä kantaa myönsi kaupungille yhtäläiset oikeudet ja hänen uskonnollisen uudistuksen  aikaan 1700-luvulla. 1900-luvun alussa  vanhat rakennukset uudstettiin ja siten Josefov täysin sulautttiin ympäröivään Vanhaankaupunkiin. Mutta merkittävät historialliset monumentiti, kuten vanha juutalainen hautausmaa ja Vanha-uusi, Pinkas, Maiselin n, Klausova ja Espanjalainen synagogia säilytettiin.

Juutalainen kaupunki tarjoaa Prahasta vielä yhden ulottuvuuden, joka sisältää sellaisia nimiä kuin Marek Mordechal Mayzl, kädellinen, Jakub Bassevi, kauppias, Jehuda Low Ben Bezalel – kuuluisa rabbi Low tai Franz Kafka, kirjailija. Tämä ulottuvuuson kiistatta parantanut Prahan kulttuurisessa maisemaa, joko suhteessa kaupan, tieteen, taiteen ja elämäntavan avulla.

Josefov

 

Juutalaiskaupunginosan synagogat

Prahan Juutalaiskaupunki muodostuu vanhasta hautausmaasta, raatihuoneesta, seremoniasalista ja kuudesta säilyneestä synagogasta (Vanhauusi synagoga, Maiselin synagoga, Pinkasin synagoga, Klausenin synagoga ja Korkea synagoga). 

Klausen synagoga

Klausen synagoga oli geton suurin synagoga. Nykyinen rakennus on rakennettu vasta 1600-luvun loppupuolella riehuneen tulipalon jälkeen.

Maiselin synagoga

Kolmilaivainen Maiselin synagoga on nykyään Juutalaismuseon näyttelytila, jossa esitellään juutalaisten historiaa Böömin ja Määrin alueella.

Pinkasin synagoga

Sodanjälkeisinä vuosina tästä synagogasta tuli niiden böömiläisten ja määriläisten juutalaisten muistomerkki, jotka joutuivat natsien vainon uhreiksi. 77297 holokaustin uhrin nimet on kirjoitettu synagogan seinille. Näyttelyyn kuuluu myös 4500 piirrosta, joita lapset ovat piirtäneet Terezínissä vuosina 1942–1944.

Espanjalainen synagoga

Vanhimman Prahan juutalaisen rukoushuoneen paikalle rakennettiin vuonna 1868 espanjalainen synagoga maurilaiseen tyyliin.

Korkea synagoga

Korkea synagoga oli alkuperin osa juutalaista raatihuonetta ja siksi se tunnetaan myös raatihuoneena. Nykyäänkin synagoga muodostaa raatihuoneen kanssa yhden kokonaisuuden.
Vuodesta 1997 lähtien synagoga on jälleen toiminut Prahan juutalaisyhteisön rukoushuoneena.

 

Liikkuminen Juutalaiskortteli

Juutalaisessa korttelissa on melko paljon vierailijoita, varsinkin ruuhkaisina matkailukausina, jolloin sen pieneti kadut ovat täynnä vierailijoita. Alue on melko pieni ja erittäin kompakti, ja melko perusteellinen kierros kestää alle puoli päivää. Koska se on lähellä Vanhankaupungin aukiota on  paras tapa tutustua on jalkaisin.

 

[mappress mapid=”48″]
PAT

Check Also

Uusikaupunki

Uusikapunki (Nové Mesto) on keisari Kaarle IV perustama vuonna 1348. Se oli laajin kaupunkialue Prahassa ja ainutlaatuinen maailmassa. Hän sulautti romaanisen ajan asutusta ja tyyli levisi Těšnoviin ja Vyšehradiin noudattaen uutta kehitykstå, joka on palvellut thän päivään asti ilman suurempia muutoksia.