Home / Ravintolat / Tsekkiläinen keittiö

Tsekkiläinen keittiö

Kasvissyöjät varokaa!  Praha ei ole paras mahdollinen kaupunki. Mutta lihansyöjille kaupunki on oikea paratiisi. Itse asiassa perinteinen tsekkiläinen keittiö koostuu porsaanlihasta, kaalista ja mykyistä.

Prahan ruoka on hyvin samanlaista kuin mitä tarjoillaan Itävallassa ja Saksassa. Useimmiten ruoka sisältää paistettua tai paahdettua naudan-tai porsaanlihaa ja joskus myös kalaa ja riistaa. Monesti liha tarjoillaan mykyjen, perunan, riisin ja kastikkeen kera. Vaikka kaikki eivät ehkä nauti ruoista ne ovat kaikki hyvin täyttäviä. Täältä löytyy myös useita paikkoja, jotka tarjoilevat kansainvälisen keittiön antimia, kuten kiinalaista, korealaista, kantonilaista, italialaista, japanilaista, balkanilaista tai amerikkalaista ruokaa. Mutta Prahassa on hyvin vähän pikaruokaa tarjolla, vaikka pizza onkin kasvanut suosiossa viime aikoina.

Tsekkiläinen keittiö

Tsekki on kuuluisa maukkaista oluistaan. Suositiommat olutmerkit Prahassa ovat Pilsner Urquell, Budějovický Budvar, Gambrinus ja Staropramen.

Tsekkiläinen keittiöSuurin osa Prahssa tarjoillusta ruoasta on maukasta, mutta ei välttämättä mausteista. Tavallisin annos on mykyt ja hapankaali, jossa lihan suolaisuus ja hapankaalin happamuus ovat täydellisessä tasapainossa. Toinen suosittu annos on patapaisti kermaisella vihanneskastikkeella ja karpaloilla. Jälkiruoan ystäville löytyy hedelmänyytit, struudelit ja letut.

Osa tsekkiläisen keittiön annoksista on tuotu muista maista, kuten suosituu wieniläinen annos, joka sisältää leivitettyä tai paistettua kanaa tai porsaanleikkeitä. Unkarista on tullut gulassi, lihanpaloja kastikkeessa, joka tarjoillaan leivän kera.

Jos etsit tuoretta salaattia, niin olet tullut väärän paikkaan, sillä jopa vihanneksia saattaa olla vaikeata löytää aina välillä. Mutta melkein kaikki annokset sisältävät pienen kulhon paprikasuikaleita, tomaatteja ja kurkkua makeassa viinietikassa ja päällystettynä suolaisella juustolla.

Jos haluat jotain nopeata syötävää kannattaa maistaa valkosipulilla maustettua perunapannukakkua, se on paikallisten suosikki. Paistettu juutso on myös suosittu pikaherkku.

Mitä sitten päätätkin syödä lounaaksi tai päivälliseksi, niin yleensä tsekkiläinen perinteinen olut sopii hyvin ruokajuomaksi. Suosituimpia ja eniten myyviä oluita ovat Pilsner Urqeull, Gambrinus ja Praha Staropramen.  On myös suosittuja viinejä ja viinoja, kuten Becherovka, Borovicka ja Silvovice.  Vettä ei tarjoilla ravintoloissa, mutta sitä saa pyydettäessä. 

Atrioiden hinnat ja juomaraha.Täyden aterian keskihinta on Prahan keskustan edullisimmissa ravintoloissa noin 200 – 300 CZK/ henkilö, keskitason ruokapaikoissa puolestaan noin 400 – 700 CZK/ henkilö ja kalleimmat ateriat maksavat 700 CZK:sta ylöspäin, ravintolasta riippuen. Mc Donaldsissa tai KFC:ssa aterian hinnaksi tulee noin 130 CZK:ta. Useissa ravintoloissa on tarjolla myös erityinen lounasmenu, jonka hinnat alkavat 100 CZK:sta. Tavallisesti 10 % juomaraha eli tippi on paikallaan, jos saamasi palvelu oli hyvää. Paikallisilla on tapana jättää pienempi juomaraha lounaalla ja edullisemmissa ruokapaikoissa, mutta kalliimman puoleisissa ravintoloissa hekin jättävät tippinä 10 %. Anna juomaraha mieluummin jo laskua maksaessasi kuin jättämällä se pöytään. Useimmat ravintolat hyväksyvät tunnetut luottokortit.

 

Aamiainen

Jos olet liikkeellä aikaisin, niin parhaan mahdollisen aamiaisen saat kun pysähdyt leipomoon tai kahvilaan, hinta on noin 60CZK.

 

Lounas

Lounasta on tarjolla 11.30- 15.00. Jos haluat säästää rahaa, niin halvimmat ateriat saat pubeista, joissa ruoan ja juoman yhteishinta on noin 100 CZK. Halpoja annokaia saa myös pizzerioista. Monet ravintolat eivät ole avoinna lounasaikaan ja ne jotka ovat tarjoavat yleensä valmiita menukokonaisuuksia.

 

Päivällinen

Päivällistä on tarjolla 18.00-21.30, mutta jotkut ravintolat tarjoilevat sitä myös paljon myöhempään. Edullinen päivällinen maksaa noin 200 CZK  juomien kanssa. Useimmat keskiluokan ravintolat ovat hieman kalliimpia ja hintahaarukka on noin 250-500 CZK,ilman juomia. Jos vierailet viiden tähden ravintolassa ja nautit myös viiniä, niin lasku on noin 2000 CZK.

Mikäli sinulla on asunto Prahassa tai muuten vaan haluaisit tehdä omat ruokaostoksesi, niin kannattaa vierailla potravinyssä, joka tunnetaan myös ruokakauppana. Kun teet ostoksia, muista poimia mukaan myös kinkkua, kulho keittoa ja paistettua valkosipulileipää.

Jos suunnittelet ateriaa ja haluat syödä perinteisellä tsekkiläisellä tavalla, niin useimmat ateriat alkavat keitolla, kuten valkosipulia-, -peruna, -hapankaali tai tillikeitosta joka on tehty piimästä.

Pääruokana on liha jollakin lisäkkeellä, yleensä ilman vihanneksia. Suosituimmat ruoat sisältävät kanaa, porsaan -ja naudanlihaa, jotka tarjoillaan kastikkeen kera. Suosittuja ruokalajeja ovat  wieninleike-, gulassi, svickova (naudanlihaa kermakastikkeessa ja mykyjä). Suosituimpia lisukkeita ovat keitetyt ja paahdetut perunat, perunasalaatti, perunamuhennos, ranskalaiset perununat, riisi ja mykyt.

Prahassa tarjoillut jälkiruoat ovat yleensä raskaita, koska ne yleensä sisältvät paljon voita ja kermavaahtoa. Suosituimpia annoksia ovat omenapiirakka, mansikoilla täytetyt ohukaiset, hunajakakku ja pehmeä jäätelö.

 

Päivällisetiketti

Prahassa skoolaaminen on hyvin tavallista. Oikea tapa skoolata on katsoa toista silmiin ja sanoa ’Na zdravi’, joka tarkoittaa terveydeksi. Muista myös sano ’dobrou chut’, joka tarkoittaa hyvää ruokahalua, ennen kuin aloitat ruokailun. Hyviin tapoihin kuuluu myös se, että mies menee ensiksi sisään ravintolaan. Tämä eroaa yleisestä länsimaalaisesta kultturista, jossa nainen on yleensä se joka menee ensiksi. Mutta ajatuksena on se, että jos mies menee ensiksi sisään, niin naista ei tuijoteta ja mies voi myös luoda reitin pöytään asti.

Mikäli haluat  baariista juotavaa tulee sinun asettaa lasinalusta eteesi, jotta baarihenkilökunta voi laskea juoman sille. Ja jos saat uuden oluen älä koskaa kaada vanhan oluen loppuja uuden päälle.

Juomarahat eli tipit voidaan jättää pöytään ruokailun päätyttyä.

Mikäli tupakoit muista lukea kyltit ravintoloiden ja baarien ulkopuolella. Sillä vuodesta 2010 lähtien ravintoloiden ja baarien tulee kyltein ilmoittaa mikäli tupakointi on sallittua tai jos tupakoitsijoille löytyy erillinen osasto.

Prahassa siirrytään pikkuhiljaa kohti terveellisempiä aterioita. Vaikka väestö ei luovukaan raskaista perinteisistä ruoista, niin kasvisravintoloita on tullut enemmän ja asukkaat yrittävät olla vähän terveellisempiä.

Check Also

Pienet panimot ja olutravintolat

Prahasta löytyy monta jättiläispanimoa kuten Pilsner Urquell, Budvar ja Staropramen, mutta myös pieniä panimoja, jotka valmistavat erinomaisia vaaleita ja tummia oluita. Pienten panimoiden oluissa on yleensä erityinen maku ja tuoreus on taattu. Luultavimmin tunnetuin pienpanimo ja olutravintola Prahassa on U Fleku.